sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Valttu joutui baariin

Vaihdan chincilloille uuden pesälaatikon noin kuukauden välein, aina silloin kun he ovat tuhonneet vanhan laatikon. Yleensä tuon töistä kopiopaperilaatikon. Kerran vaihdoin pesälaatikoksi kaljalaatikon. Jostain syystä Valttu käyttäytyi tuolloin levottomasti, riehui ja tuhosi pesäänsä repimällä ja syömällä sitä. Ja tätä käytöstä kesti muutaman viikon. Ihmettelin miehelle, että miksi Valttu riehuu noin kauheasti. Mies sanoi, että ihmekös tuo nyt on, kun se on koko ajan baarissa! Hah, niinpä. (En nyt oikeasti tuohon usko, eikä kyllä mieskään. Mitä lie Valttu riehunut, tuskin kuitenkaan johtui kaljalaatikosta.)








Valttu tarkkailee pesästään.




Viivi on ihan sairaan utelias - tulee heti haistelemaan kameraa.

tiistai 25. joulukuuta 2007

Perinteinen jouluaatto

Meillä vietettiin jouluaattoa hyvin perinteisesti; Syötiin, käytiin haudoilla ja avattiin joululahjat. Meidän olohuoneessamme olikin lahjapaketteja melkoisesti; oli oman perheen paketit sekä myös osa Elohiiren perheen paketeista. Elohiiri tuli perheensä kanssa meille illalla.





Ida-pieni toimi lahjojen jakajana. Tämän joulun suurin ilo olikin nähdä hänen riemunsa. Kyllä joulu on lasten juhlaa.



Minja-vauvakin sai paketteja. Hän ei niistä vielä ymmärtänyt mitään. Lahjapaperit ja -narut sen sijaan olivat kivoja :-)





Meidän perhe sai ihania lahjoja. Erityiskiitokset:
Äidille & Isälle: Ihania lahjoja, kaikki ovat tosi tyytyväisiä. J ihasteli lahjakorttiaan. K ihastui takkiinsa. H kiittää Lindexin kortista sekä kaikesta ihanasta pienestä. Ja Lauri Tähkän cd toimii; hyvää musiikkia. Kiitos.
Elohiiri & perhe: Paljon ihania paketteja. Kiitos. J:n tyynystä ja peitosta tapellaan jo kuka saa niitä pitää. K sanoi, että A & K osaavat ostaa täydellisiä lahjoja. Ja minä kiitän ihanista lahjoista, se sydänjuttu on tosi kaunis ja kirjakauppaan menen heti, kun ovet aukeavat pyhien jälkeen.
Anoppi & Appiukko: Ihana kori, missä on kaikkea tosi kaunista. Kiitos.
Tomppa: Nam nam, hyviä. Miten niin vain J tykkää, hih - kaikkihan me niitä syödään :-) Kiitos.
Saiphin & Raimo: Varmasti erittäin hyvää. Käytämme. Kiitos.
Lissu & perhe: Maailman upein joulukukka. Ja K:n paita on hyvä. Kiitos.
Ronja: Huippu makee idea, kyllä naurettiin sitä paitaa :-) Kiitos.


sunnuntai 23. joulukuuta 2007

HYVÄÄ JOULUA!


IHANAA JA LEVOLLISTA JOULUN AIKAA KAIKILLE!
Edellisestä viestistäni onkin jo aikaa. Olen opiskellut tosi ahkerasti; tentteihin on luettu, esseitä on palauteltu ja opintoviikkoja on ropissut. Joululomalla pitäisi käynnistellä proseminaarityön laajentaminen kandintyöksi. Keväällä aion siis valmistua valtiotieteiden kandiksi ja aion saada opintoni siihen malliin, ettei niistä puutu enää muuta kuin gradu. Gradun aihettakin olen jo muhitellut.

Mies on nyt sairaslomalla. Häntä särkee edelleen, mutta ei enää niin hirveästi, kuin aiemmin. Sormiin ei ole tunto palannut eikä käsi myöskään oikein toimi. Tammikuun puolessa välissä on neurokirurgin vastaanotto, jolloin kuullaan enemmän tästä tilanteesta.