sunnuntai 23. joulukuuta 2007

HYVÄÄ JOULUA!


IHANAA JA LEVOLLISTA JOULUN AIKAA KAIKILLE!
Edellisestä viestistäni onkin jo aikaa. Olen opiskellut tosi ahkerasti; tentteihin on luettu, esseitä on palauteltu ja opintoviikkoja on ropissut. Joululomalla pitäisi käynnistellä proseminaarityön laajentaminen kandintyöksi. Keväällä aion siis valmistua valtiotieteiden kandiksi ja aion saada opintoni siihen malliin, ettei niistä puutu enää muuta kuin gradu. Gradun aihettakin olen jo muhitellut.

Mies on nyt sairaslomalla. Häntä särkee edelleen, mutta ei enää niin hirveästi, kuin aiemmin. Sormiin ei ole tunto palannut eikä käsi myöskään oikein toimi. Tammikuun puolessa välissä on neurokirurgin vastaanotto, jolloin kuullaan enemmän tästä tilanteesta.

Ei kommentteja: